Olisi kiva, jos jättäisit myös kommentin käynnistäsi :)

Muistathan, että kuvat ovat minun, etkä kopioi niitä ilman lupaani.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Valoruusutauluni on vihdoinkin valmis

 
 
Minulla oli visio, että haluan valoruusutaulun ja ensin ajattelin tehdä sen valkoisista tekoruusuista. Mieheni sanoi, että miksi et tee itse kukkia, kun niitä muutenkin värkkäilet. No sitten mietinkin, että mistä ihmeestä ja millaiset teen. 
 
 
Tästä suodatinpussiruusustahan se sitten alkoi. Olenkin laittanut tämän ruusun ohjeen tuonne aiemmin. 
 
 
Pari sataa ruusua tulikin väkerrettyä ja oli kyllä aikamoinen urakka.      
 
 
 
Sitten pitikin jo miestäni huutaa apuun, että miten minä nuo kehykset teen. No miehellä oli heti selvät sävelet ja siitä minä aloin sitten tekemään. Ensin tein sisäkehykset ja ruuvasin ja liimasin taustalevyn kiinni.
 
 
Ulommaiset kehykset sahasin jiiriin ja liimasin kiinni sisäkehykseen. Tässä tarvitsin jo miestäni apuun, että sain sen millilleen kohilleen, koska päälle tuli lasi.
  
 
 
Tässä kehys maalattuna.  Kehyksen koko on 115 x 88 cm. 
 
 
Tähän tauluun meni 192 ruusua ja lediä. Tämä olikin melkoista käsityötä.                                                     
 
 
 
Tämä oli melkoista jumppaa ja tulikin tehtyä muutama sata kyykkyä.  Ensin yläpuolelta porasin reiän läpi ja kokeilin alapuolelta, mahtuuko ledi läpi, koska ledien "juuret" olivat hieman erikokoiset. Ja tarvittaessa uudelleen poraus ja sitten ledin liimaus, imurointi yläpuolelta ja ruusun liimaus.
 
 
 
Tämmöistä hässäkkää alapuolelta.
 
 
 

Kun ruusutkin oli liimattu, liimasin vielä johtoja kiinni. Tähän taulun tekemiseen olikin tuo ammattilaisen kuumaliimapistooli oiva apu ja tietysti tarkoitukseen sopivat liimat.
 

 



Tässä on jo lasi paikoillaan. Minua hirvitti noiden listojen sahaaminen jiiriin, koska se on niin tarkkaa puuhaa, mutta mieheni laittoi minut sen tekemään ollen itse vain takapiruna. Vielä kamalampaa oli listojen kiinnitys naulaimella, koska pelkäsin rikkovani lasin. Mutta onneksi ei sattunut haveria.




Kyllä tämän tekemisessä oli ongelmiakin, mutta viimein se oli valmis kiinnitettäväksi seinään. Taulu sai paikkansa olohuoneen ruokapöydän päätyseinältä.


Valo siivilöityy kauniisti ruusujen takaa.

 

 

Siinä se minun visioni valmiina. Olen kyllä erittäin onnellinen taulustani. En saanut valoa näyttämään siltä, miltä se näyttää luonnossa.
En kyllä alkaisi tekemään toista, niin paljon hommaa tässä oli. Mutta kaiken kaikkiaan se kannatti ja sain kuin sainkin sen valmiiksi pääsiäiseksi.
 
                         Terkuin Liisa
 
 

43 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän upea! Sie oot niin kätevä käsistäsi Liisa, wau!

    VastaaPoista
  2. Wow! Hieno! Ymmärrän kyllä, ettet ainakaan heti ryhtyisi samaan puuhaan uudelleen... ;) mutta eikö olekin upea tunne, kun saa jonkin haasteellisemman projektin päätökseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Todellakin tuntuu ihanalta, että tämä on nyt valmis. Nyt aion vain olla pääsiäisen enkä aio aloittaa mitään projektia, vaikka sormet syyhyääkin :)

      Poista
  3. Wau! On mahtava taulu! Oot sinä mahoton näprääjä! Sehän on isokin kaiken lisäksi! Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle Liisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Isohan se on ja oikein näyttävä ja sopii tuonne ruokapöydän taakse. Hyvä pääsiäistä sinullekin :)

      Poista
  4. Aivan upea! Mutta varmaan ihan mahoton hommakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miina P. Iso työhän se oli ja kesti aika pitkäänkin :)

      Poista
  5. Oi onpa ihana <3 miten se meneekäön uurastus palkitaan. Tässä on kyllä palkinto paikallaan, on kyllä niin hieno.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana 😊suuritöinen mutta vaivan arvoinen

    VastaaPoista
  7. Kyllä vain, taulu siitä tuli (niin vähän arvelinkin :))
    Suuritöinen ihan varmasti, mutta liki ikuinen. Kelpaa katsella. Kätevä emäntä olet, kun saat jiirit ja kaikki tehtyä (meillä mies tulee häsyyhin jossakin kohdin, ei malta katsella sivusta - annan osallistua :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä! Alat siis pikku hiljaa ymmärtää minun aivoituksiani :D Isäntä on pakottanut minut opettelemaan sahaamaan mm jiirejä ja olenkin niitä myös tehnyt aiemminkin, mutta en näin tarkkaan hommaan. Kyllä hän näyttää, miten jotakin tehdään, mutta ei suostu tekemään minun puolestani, vaan sanoo, että saat opetella itse tekemään.

      Poista
  8. On todella upea teos. Olet taitava! Leppoisaa pääsiäisenaikaa!

    VastaaPoista
  9. Upea ruusutaulu! On sinulla mahtavia visioita. Minä jo odotin näkeväni jättimäisen ruusukranssin ;-) Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Nyt on kyllä ruusujen tekeminen vähäksi aikaa stop! Sain niistä niin tarpeekseni. Hyvää pääsiäistä myös sinulle.

      Poista
  10. Mielettömän upea ja kuulostaa suuritöiseltä, mutta lopputulos palkitsee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina. Kyllä todellakin olen tyytyväinen sekä lopputulokseen, että se on vihdoinkin valmis.

      Poista
  11. Valtava työmäärä, mutta kyllä on niin upea taulu!! Taitava ja kärsivällinen olet :-)

    VastaaPoista
  12. Upea lopputulos, ja kyllä olettekin nähneet vaivaa. Valot tuovat kauniin tunnelman ja varmasti on hieno katseenvangitsija. Mukavaa pääsiäisen aikaa :)

    VastaaPoista
  13. todella upea. kun ois kärsivällisyyttä itelläki tehä tommonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lapinnoidan seikkailut! Voihan sitä tehdä tuollaisen hieman pienemmässä koossa.

      Poista
  14. Aivan huippu!
    Ensikuvista ei olisi uskonut, että lopputulos on noin suurikokoinen!Hieno :-)

    VastaaPoista
  15. Todella upea taulu!! Kyllä jäis minulta tekemättä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Olihan siinä tekemistä, mutta ei mahdoton tehtävä.

      Poista
  16. Huh! No, on sulla ollut todella paljon hommaa, mutta ON kyllä sen arvoinenkin. Tosi hieno sekä ilman valoja että valojen kanssa. Tykkään tosi paljon!!! Ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Joskus kokee onnistumistakin. Ihanaa pääsiäistä myös sinulle!

      Poista
  17. Moi!
    Tää sun blogi on niin ihana kaikkine kuvineen ja vinkkeineen! Aivan ihana!!
    Minulla olisi sinulle muuten pieni Haaste, jonka voit käydä kurkkaamassa blogistani!
    http://fruttidimutsi.blogspot.fi/2015/04/the-liebster-award-haaste.html
    Aurinkoista kevättä!!
    -- Sofia / Frutti Di Mutsi -blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia ja tervetuloa blogiini. Käynpä kurkkaamassa :)

      Poista
  18. Voi kiitos ma-te ja tervetuloa blogiini :)

    VastaaPoista
  19. Moi. Upea tää taulu! Liimasitko ledit ruusun sisään sen puikon tilalle? Ja miten hyvin se puikko lähti pois vai onko seki vielä tuossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Anteeksi, että vastaukseni kesti, mutta olen ollut reissussa. En liimannut ledejä ruusun sisään vaan liimasin ruusun kiinni parilla tipalla liimaa ja ledi jäi alle. Puikkoa en ottanut pois, vaan se on liimattu ruusun sisään.

      Poista
  20. Etsin häihin ruusun mallin ja törmäsin tähän. Siis ihan mielettömän hieno!

    VastaaPoista